Opiskelisiko kotimaassa vai ulkomailla? – osa 2

 

Monia opiskelemaan lähteviä vastaan tulee kysymys, lähtisikö ulkomaille opiskelemaan vai pysyisikö sitä Suomessa. Tässä artikkelisarjassa kerromme kotimaan ja ulkomaan opiskelun hyödyistä ja haitoista ja nostamme esille asioita, joita kannattaa tätä kysymystä pohtiessa kannattaa ottaa huomioon ja jotka saattavat johtaa sinut tekemään oikean päätöksen.

Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa nostimme esille, että ulkomailla opiskeleminen ei ole vain nuorien juttu, vaan myös vanhempia oppilaita näkee runsaasti ulkomaalaisissa korkeakouluissa. Tämän lisäksi puhuimme alan, maan ja koulun valinnasta sekä taloudellisista seikoista, kuten lukukausimaksuista ja asumisesta, jotka on hyvä pitää mielessä maata ja koulua valittaessa. Tässä lisää vinkkejä.

Asuminen

Selvitä hyvissä ajoin etukäteen, millaisia asumismuotoja ja -mahdollisuuksia valitsemassasi maassa ja kaupungissa on. Isoissa yliopisto kaupungeissa on usein asuntoloita tai opiskelija-asuntoja tarjolla, mutta ne eivät välttämättä aina ole se edullisin vaihtoehto. Kalliissa kaupungeissa pienellä budjetilla yksin asuminen voi olla mahdotonta, jolloin kannattaa katsoa kimppakämppä vaihtoehtoja. Kaikille kimppakämppä ei kuitenkaan ole suotuisin vaihtoehto sillä koskaan ei tiedä, millaisia kämppäkaverit ovat, varsinkin jos muuttaa valmiiksi asuttuun kimppakämppään.

Asuminen

Useissa kaupungeissa on mahdollista myös koota itse henkilöt kimppakämppään ja sen jälkeen vuokrata kokonainen asunto yhdessä. Tämä voi monille kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta, mutta tässäkin tapauksessa kannattaa välttyä sudenkuopilta. Kokonaisen huoneiston tai talon vuokraaminen tulee yleensä kalliimmaksi, kuin yksittäisen huoneen vuokraaminen, sillä huoneet vuokrataan usein niin, että vuokraan sisältyy kaikki kulut ja kustannukset. Tämä siis tarkoittaa, että vesi, sähkö, internet ja muut laskut kuuluvat vuokraan, eikä vuokran lisäksi tule juurikaan muita kustannuksia. Kokonaisen asunnon yhdessä vuokraaminen ei tuo samaa etua, vaan vuokran lisäksi on maksettava kaikki laskut ja korkeammat takuumaksut. Joissain maissa saattaa joutua asustella pikkuruisessa huoneessa opiskeluiden ajan, jotka yleensä kestävät vuosia. Kannattaa siis todella selvittää, mitä sinun budjettiisi sopivia vaihtoehtoja on tarjolla ja miettiä, hyväksytkö tämän ja pystytkö elämään niin muutaman vuoden ajan. Joskus tilanteet muuttuvat ja saatat muuttaa opintojen aikana yhden tai useamman kerran, joten ensimmäinen asuntosi ei välttämättä ole lopullinen. Yleensä, mitä isompi kaupunki ja mitä keskeisemmällä sijainnilla asunto sijaitsee, sitä kalliimpi vuokra on. Tämän takia saattaa olla hyvä harkita kouluja, jotka sijaitsevat syrjäseuduilla tai pienemmissä kaupungeissa eikä esimerkiksi pääkaupungissa, tai selvittää löytyykö kaupungin laitamilta edullisempia asuntoja. Tässä tapauksessa sinun tulee myös selvittää kulkuyhteydet kouluun ja kuinka paljon matkustaminen vie budjetistasi. Joskus, vaikka vuokra olisikin edullisempi, matkan hinnat ovat korkeammat ja lopulta matkojen ja asumisen yhteiskustannukset ovat samat, kuin keskustassa asuttaessa.  Jos sinulla on lemmikkejä ja tahdot ottaa ne mukaan ulkomaille, lisää tämä rutkasti kustannuksia sekä itse muuton yhteydessä kuin myös asunnon vuokraamisessa. Monet vuokranantajat eivät salli lemmikkejä asuntoihinsa ja ne jotka sallii, perii entistä isomman takuumaksun, joskus jopa  kahden kuukauden vuokran verran.

Työskenteleminen

Mikäli muutat kalliiseen maahan tai kaupunkiin, saatat laskea sen varaan, että voit työskennellä opintojesi ohella. Tämä on hyvä idea, mutta ei aina mahdollinen vaihtoehto. Mikäli opiskelu valitsemalla linjallasi on intensiivistä, ei sinulle välttämättä jää tarpeeksi aikaa työn tekoon. Riippuen myös mihin maahan matkustat, sinulla ei myöskään välttämättä ole oikeutta työskennellä kyseisessä maassa. Tämä kannattaa selvittää tarkkaan, kysele viisumivaihtoehtoja suurlähetystöltä ennen lähtöäsi mikäli tarvitset viisumin kohdemaahasi. Selvitä myös, kuinka paljon voit tienata maassa ilman, että siitä verotetaan. Useissa maissa voit tienata pienen summan joka kuukausi ongelmitta, joka voi olla erittäin tärkeä apu ulkomailla selviytymiseen. Muista myös tarkastaa, mitä paperitöitä sinun on tehtävä, mikäli ylität vuosittaisen tulorajan tai jos työskentelet yritykselle. Vaihtoehtoisesti voit koettaa löytää työn kotimaasta, jota voit tehdä etänä, tai alastasi riippuen, tehdä freelancer työtä, jos se on mahdollista.

Työskenteleminen

Comments are closed.